Maallinen mammona ja ohjat elämästä

Olen juuri lomaillut neljä viikkoa. Itse asiassa lomani on loppumaisillaan, ja huomenna olisi tarkoitus jo palata sivutyön äärelle, maanantaina sitten alkaa jälleen uusi vuosisykli päätoimisen parissa. Ahdistaako? Oikeastaan ei. Tätä kirjoittaessani minua lähinnä ihan vaan väsyttää ja hieman tympäisee.

Toki loma voisi olla pidempikin ja varmasti keksisin jotain tekemistä vielä muutamaksi viikkoa. Myös mieleni valtaa tietty outo raskaus siitä ajatuksesta, että tietty päivien väljyys ja alituinen hönötys saa jälleen väistää aikataulutetumman olemisen tieltä. Mutta outoa kyllä, olen myös kaivannut rutiinia ja ihan vaan arkea. Tavallisuuden tilassa on jotain turvallisen tuntuista, koska ei tarvitse liikaa miettiä. Sillä sen olen nyt hieman joutilaampana aikana, siis lomaillessani, saanut huomata kuinka vilkas mieleni alkaa helposti potea vastenmielisyyttä ja inhoa joutilaisuutta kohtaan. Tämänkertainen lomani oli yhtä lyhyttä ulkomaanmatkaa lukuunottamatta osaltaan myös tietoinen testi, kokeilla millaista on olla sekä lomalla että ihan vaan tavallisesti tutussa ympäristössä ilman kummempaa glamouria ja jatkuvaa jännitystä tai viihteellisyyttä. Mutta on sille toinenkin syy.

Liikaa velkaa, selkä taittuu

Mietiskelin tuossa hetki sitten kattoon syljeskellessäni rahaa ja maallista mammonaa. Muodossa jos toisessa, mutta lähinnä materiana.

Kotosalla ympärilläni on sekaista, sillä kotini on eräänlainen alati keskeneräinen karsimissavotta. Olen nyt parin viimeisimmän vuoden aikana aina silloin tällöin käynyt krääsäkaappejani läpi ja hankkiutunut - tavalla tai toisella - tavarasta eroon. Viimeisimpänä nostin kaikki omistamani sadat DVD-leffat kaapista makkarin lattialle, eivätkä ne kaappiin ole enää palaamassa. DVD-soitinta minulla ei ole enää vuosiin ollut. Vieressä on erinäisiä pinoja kirjoja, lehtiä, vihkoja ja ties mitä js mistäkin syystä arkistoituja lärpäkkeitä. Keskimäärin kerran parissa viikossa kiikutan jonkinlaisen kassillisen jotain sälää pois, mutta savotta jatkuu silti. Olen teljennyt pois silmien edestä vielä ainakin muutaman rämän ja halvan kitarankarahkan joita en koskaan enää anna laulaa vaan, rikkinäisiä vahvistimenreuhkoja, hajonneita jalkalamppuja, rihkamaa, astioita joita en käytä, VHS-filmejä (nauhuria ei tietenkään ole ollut kotvaan sitäkään), C-kasetteja, metreittäin piuhoja ja muuta tilpehööriä mitä en enää edes muista olevankaan.

Välillä tuhahtelen itselleni sitä, että olen vuosien mittaan oikeasti rahalla hankkinut kaiken tämän roskan mitä nurkissa pyörii. Sillä laihalla liksalla, jota minulle on maksettu vapaaehtoisesti mutta vastahakoisesti pakerretusta duunista. Lisäksi olen kaventanut siitäkin jäävää osuutta entisestään lainaamalla sivoisen summan rahaa ensin autoon jota minulla ei enää ole kolmeen vuoteen ollut (mutta johon otettua luottoa maksan edelleen) ja ottamalla päälle vielä kaiken järjenkäytön kumoavan määrän asuntolainaa, jota maksan päivä päivällä ränsistyvästä rivarinpätkästäni, jossa en juuri asumismielessä pahemmin aikaani vietä ja jonka markkina-arvo kulkee vilkkaasti alamäkeen sekin.

Voin sen rehellisesti ja avoimesti tunnustaa että rahankäyttöni ja materiaalisen elämäni puitteet olisin voinut varmasti valita järkevämminkin.

Pitkänäköisyyden opettelua

Nyt kun on asiaan liittyvät homeiset höyryt suollettu pään sisästä ruudulle, voin katsahtaa hetkeksi tilanteen myönteisempiin puoliin. Ihan ensiksi, tilanne ei ole mahdoton. Laiha liksani edelleen riittää kattamaan menot ja velkapinot madaltuvat hitaasti mutta varmasti vuosi vuodelta. Maksoin juuri luottokorttilaskunikin vielä ennen loman loppua, mikä lievittänee henkistä lomakrapulaa huomattavasti ja varmasti vielä kiitän itseäni tästä maksutoimenpiteestä, vaikka nyt vähän nikotuttaakin se fakta että jokainen tilini kumisee tyhjyyttään.

Päättäväisyys velanlyhentelyyn sitoutumisessa, krääsän karsiminen ja poismyyminen tai -antaminen on myös ollut hyvää harjoitusta itsessään. Olen oppinut tulemaan toimeen lähes opiskelijan kuukausibudjetilla, minusta on tullut anteliaampi ja auttavaisempi muita kohtaan ja ennen kaikkea koen koko ajan lisääntyvää kepeyttä sitä mukaa kun asuntoni nurkat hiljalleen vapautuvat takaisin hapensäilytykseen ja velkataakkani numeraalinen lukuarvo hälvenee. On myös onni, ettei minulla ole jälkikasvua. Olisi noloa olla velkaantunut, suurella todennäköisellä epätoivoissaan suuriinkin kusetuksiin syyllistynyt tuhlaajafaija. Vielä ehtii siis ryhdistäytyä ennen kuin on liian myöhäistä.

Rakkaan mutsinikin, joka minut on niin monesti taloudellisesta pinteestä pelastanut, hänenkin elämänlaatunsa on varmasti kohentunut sen jälkeen, kun päätin että nyt perkele hävettää jo niin paljon liikaa että tästedes ratkaisen tilanteeni itse. On myös noloa olla eräälle kaverille ronski summa pystyssä. Olen parina vuotena yrittänyt aina veronpalautusten tultua tuputtaa tuota summaa hänelle, mutta hän on pitkämielisyydessään joka kerta sanonut minulle että mehän sovittiin että ei mitään kiirettä, kyllä sinä nuo ehdit maksaa myöhemminkin. Ja uutta yritystä pukkaa taas joulukuussa. Silloin tällöin taas kun oma rahatilanteeni on hetkellisesti myötätuulisemmassa tilassa, olen jeesannut kyllä kaveria tarpeen tullen, enkä jää muistelemaan eurolleen ja sentilleen että kuinka paljon hän jää pystyyn. Joustavaa asennetta on hyvä olla molempiin suuntiin, kunhan homma pysyy mielekkäänä.

Vielä jokunen vuosi sitten kun taloudellinen tilanteeni oli jatkuvassa umpisolmussa, en uskaltanut ajatella tulevaisuutta sillä pelkäsin jatkuvasti koska koittaa se päivä kun kaikki rysähtää niskaan. Nyt tilanteen tasaannuttua, tiedän että kahdesti kuussa kokonaisuus nytkähtää joka kerta huomaamattoman pienen pykälän verran kohti helpompaa tilannetta. Ja se on helvetisti enemmän kuin ei pykälääkään. Muuta ei tarvitse tehdä asian eteen kuin pysyä päätöksessään olla ottamatta lisää velkaa ja lainaa. En enää koskaan.

Ja kun tietää että edessä oleva tulevaisuus näillä näkymin helpottuu koko ajan, se saa oudolla tavalla tulevaisuuden näyttämään myös pidemmältä ja mukavammalta. Hieman se edellyttää pitkänäköisyyttä, itsekuria ja malttia tyytyä vehähempäänkin glamouriin, niin lomalla kuin arjessa. Sitäpaitsi, saman ajan voi kuitenkin edelleen käyttää vaikkapa lueskeluun ja treenaamiseen - eikä sen parempaa tekemistä kyllä juuri olekaan.