Ihminen kaipaa harmoniaa ja rauhaa sisimmässään. Hän toivoo että asiat rullaavat mukavasti ja ikävät asiat eivät vaivaa elämää, ei ajatuksen eikä käytännön tasolla. Elämisen taito sitten ilmentyykin sen mukaan, kuinka hyvin osaa omalla toiminnallaan vaikuttaa päätöksiinsä ja millaisiin edesottamuksiin nämä päätökset johtavat. Periaatteessa äärimmäisen yksinkertainen juttu, mutta samalla äärettömän vaikea. On erilaisia temperamentteja, luonteita ja persoonallisuuksia. On erilaisia ideaaleja ja arvomaailmoja. Koko olemassaolo on tarpeeksi monimutkainen ja -tasoinen tekemään sen pyörteissä tanssahtelusta vähintäänkin haastavaa. Ihmiset muuttuvat iän myötä. Samoin heidän temperamenttinsa, käytöksensä ja arvomaailmansa. Muutos tapahtuu usein eri tahdissa ymmärryksen kanssa, ja käytös ei päivity aina ihan samassa tahdissa kuin arvomaailma. Ja niin edelleen.
Itsestäni voin kertoa sen verran, että olen suhteellisen penseä idealisti. Kypsymiseni suunta on ollut melko samalla suunnalla jo jonkin aikaa, mutta omaan todellisuudentajuunsa ja sen todenperäisyyteen havahtuu aina silloin tällöin. Ja havahtuessaan tajuaa vain sen kuinka vähän oikeastaan mitään mistään tajuaa. Mitä enemmän opin uutta, sitä enemmän opin ennen kaikkea sitä miten vähän voin loppujen lopuksi mistään mitään tietää. Olen oppinut ymmärtämään, etten ymmärrä. Tätäkin tärkeämpänä, olen oppinut kestämään ajatuksen, etten ymmärrä ja sallinut antaa asioiden vain olla mitä ovat. Sallinut ymmärtämättömyyteni.
Minulle rauha ja sopu siis merkitsee sitä, että tajutessani olemassaolon monimuotoisuuden, hyväksyn oman ymmärtämättömyyteni. Ja vastaavasti, koska päättelen etten varmastikaan ole kokemukseni kanssa täysin yksin, on ymmärtämättömyyttä varmasti myös muissa ihmisissä. Toisen tiedostavat sen paremmin ja toisen huonommin, mutta joka tapauksessa asia ei ole minun säädeltävissäni joten sen täytyy vaan antaa olla. Tajuan, että on asioita jotka ovat ymmärrykseni piirissä, ja on asioita jotka ovat sen ulkopuolella. Tajuan, että todellisuuden monimuotoisuutta täytyy pystyä kunnioittamaan silloinkin kun se ei omaan ymmärrykseen mahdu, ja on suurta kunnioitusta jättää vieraille asioille tilaa olla ja hengittää. Ajattelen, ettei yhteisymmärrys ole aina mahdollinen, mutta sopu on. Ja silloin kun tilanne on tämä, ei tilannetta tarvitse korjata sen enempää. Näin on hyvä. Vastakkaisia näkemyksiä on ilman varsinaista vastakkainasetteluakin.
Toinen käsitys sovusta ja rauhasta perustuu pyrkimykseen luoda harmonia yleisen yhteisymmärryksen kautta. Pyritään löytämään yhteinen sävel ja luoda kommunikaatiota. Kaikki, keskenään vastakkaisetkin temperamentit ajatellaan muotoutuviksi ja soveltuviksi löytämään yhteinen keskinäinen pelin henki, jos vaan osallistujilta itseltään löytyy tarpeeksi tahtoa joustaa ja pyrkiä ymmärtämään. Tässä harmonian ideaalissa on myös ajatus siitä, että kaikenlaatuiset arvomaailmat ja idealismit voivat olla sovitettavissa toisiinsa, vaikka jo peruslähtökohta olisi perustavalta laadultaan täysin yhteensopimaton toisen kanssa ja kaikenlainen vertailu ja rinnastus siksi mahdotonta. Mahdotonta ainakin siinä määrin, että samalla vältyttäisiin myös perustavanlaatuisilta erehdyksiltä.
Näen molemmanlaisissa rauhan ja sovun ideaaleissa paljon hyvää, mutta myös paljon pulmia. Kykenemättä edes pohtimaan asiaa tässä vaiheessa vielä tämän enempää, voinen jättää vain kysymysen ilmoille, onko sopua ja harmoniaa lopulta saavutettavissa? Vai onko dynaaminen, aina keskeneräinen ja siksi jatkuvassa liikkeessä ja muutoksen tilassa myrskyävä - samalla silti omassa kaoottisuudessaan rauhallisesti kelluva, tietoinen ja tajuinen todellisuus, vain koko universaalin luonnon käsittämätöntä, paradoksaalisen harmonian ilmennystä jo itsessään?
Entä kommunikaatio, voiko se tapahtua millään kielellä tai onko se älyllisen ymmärryksen tasolla edes tavoitettavissa? Sen sijaan, tajuisen ymmärryksen tasolla itsekin uskon kaiken olevan tavoitettavissa. En vaan tiedä vielä miten.
