tiistai 21. tammikuuta 2014

Triple Trouble

Minulle esitettiin eilen kipakka Napakymppi-henkinen kysymys: Minun tulisi luetella kolme piirrettä, joita naiselta toivoisin. Rehellisyys, luotettavuus ja iloisuus olivat kiellettyjä ehdotuksia. Ilmeisesti liian helppoja heittää pöytään suorilta käsin.

Ja totta kai, koska minä olen minä, en sallinut tehtävän olevan itselleni liian helppo. Kolme on ensinnäkin pieni luku, ja esiinpulpahdelleita luonteen- tai persoonallisuudenpiirteitä tulvi mieleeni koko sanavarastoni mittavasta arkistosta aivan järjettömän vuolaana virtana. Edellämainittujen lisäksi mm. älykkyyttä, ymmärtäväisyyttä, taiteellisuutta, tervehenkisyyttä, tasapainoisuutta, jne. jne. Paljon yhdessä keskenään kauniisti soivia piirteitä, kuten myös riitasointuisempaa disonanssia.

Lähdin funtsailemaan ikään kuin oksanhaaroista kohti puunrunkoa. Mitkä piirteet sisällyttäisivät itseensä mahdollisimman paljon hyviä alahaaroja? Mihin lokeroon suurinpiirtein mitkäkin luonteenominaisuudet asettuvat? Miten ylipäänsä erotella asioita, jotka kuitenkin liittyvät myös toisiinsa? Jos löytäisin kolme riittävän avara-alaista luonteenpiirrettä, saisin kätevästi sisällytettyä mukaan myös paljon muuta hyvää ja kivaa. Ovelaa, ja kätevää. Tässä hieman prosessoinnin saldoa, vaikka mylly jauhaakin edelleen... Suhteellisen luotettavana ja melkein sanojeni mittaisena miehenä, en kuitenkaan suostu lukitsemaan näitä vastauksia loppuiäkseni.

Ymmärtäväinen oli ensimmäinen sana, mikä jäi mieleen pyörimään. Sehän kun loppujen lopuksi tarkoittaa aika paljon. Koska ymmärrystä on monenlaista. Pelkkä rationaalinen analyyttisyys, kylmiin ja kuiviin faktoihin suurennuslasilla tuijotteleva ihminen harvoin on persoonana mikään kovin mielenkiintoinen. Siihen karsinaan siis en voi sallia tämän sanan ahtautuvan. Jotta voi olla ymmärtäväinen, täytyy olla myös ns. sosiaalista pelisilmää sekä tunneälyä. Olen kauan pitänyt älykkyyttä hyvin ihailtavana piirteenä ihmisessä, mutta tätä nykyä en olekaan enää kovin varma. Korkealla älykkyysosamäärällä ei tee yhtikäs mitään, jos samaan aikaan olet ailahtelevainen sekopää tunnepuolella. Älykköporukat haksahtavat usein olemaan ylimielisiä narsistimulkeroita. Kun taas ymmärrykseen sisältyy myös kunnioitus ja empatia, paljon määrittelemätöntä ja johdonmukaisen logiikan ulkopuolella kulkevaa, mutta silti paikkansapitävää viisautta. Ymmärtäväinen ystävä osaa kommunikoida muiden kanssa samalla aaltopituudella, sekä silloin kun ei, niin hän sentään ymmärtää oman tietämättömyytensä, ja antaa siis muiden tunteille, kokemuksille ja ajatuksille riittävän tilan. Ymmärrys se sisällyttää itseensä oikeastaan kaiken tarpeellisen. Kulkee äärilaitojen kultaista keskitietä, valaisten silti latua aina reunojaan myöten. Ymmärtäväisellä olisi kaikki rahkeet olla itseriittoinen myhäilijä, mutta hänellä ei silti ole mitään tarvetta myhäillä.

Aitous. Yksinkertainen on kaunista. Jostain syystä vaan suomenkielessä yksinkertainen on laitettu tarkoittamaan tyhmää. En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi näin on päässyt käymään? Se menee mielestäni todella pahasti harhaan. Yksinkertainen on monimutkaisen vastakohta, ja mieluummin ainakin itse olisin kaikkea muuta kuin monimutkainen tyyppi. Siispä voin toivoa sitä myös muilta. Aidoilla tyypeillä on itsetunto kohdillaan, ja heihin voi luottaa. Aidot tyypit voivat olla tyhmiä tai älykkäitä, mutta mikä tärkeintä - heillä ei ole tarvetta esittää mitään muuta. Heidän ei tarvitse yrittää mukautua, mutta muuttuessaan ajan myötä he tekevät sen rohkeasti ja avoimesti. Aidot tyypit ovat yleensä rentoja. Heidän seurassaan on helppoa olla.

Omistautunut tuli itse asiassa mieleeni liki samaan aikaan ymmärtäväisen kanssa. Huomattavasti syvemmälle ampaiseva piirre, minkä avulla keskenään yhteen nivoutuu myös sankka ja määrittelemätön määrä muita hyviä piirteitä. Omistautuneella ihmisella on itsekuria. Hän tietää rajansa, ja myös sen etteivät hänen tämänhetkiset rajansa ole sama asia kuin hänen todelliset rajansa. Hän ei siis tyydy vähempään kuin mitä hän voisi täydellisimmillään olla. Omistautunut ihminen on vastuuntuntoinen. Ystävänä hän on rehti, sillä onhan hän jo valinnut omistautua ystäväksesi. Hän pystyy pidättäytymään kaikesta turhasta, ja sellaisesta mikä ei ole hyväksi. Hän pystyy uhrautumaan. Luopumaan jostain ehkä mieluisastakin, mikäli tilanne sen vaatii.

Sellaista tällä kertaa. Mielessäni pyöri myös paljon hömpöttelevämpiäkin sanoja, Napakympistä ja deittiympyröistä tuttuja. Huumorintajuinen, hauska, kaunis, musikaalinen, sanavalmis, verbaalinen, lämmin, avoin, isotissinen, sielukas... Plus tietty toistuvasti ne kielletyt kolme. Monenlaista, millä joko ei ole mitään väliä, tai mitä ei tarvitse erikseen mainita, mikäli olet ymmärtäväinen, aito ja omistautunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti