Välillä täytyy näköjään nillittää saadakseen ajatussolmuja auki. Kirjoitin viimeksi sosiaalisesta elämästäni, naisista ja alkoholista. Yhdessä ja erikseen, minä sen kaiken keskellä. Tuo vyyhti on epämääräinen, vaan sen purkaminen on jostain aloitettava. Tuo vyyhti on valtava, ja sen oikomista varten tämä blogikin on olemassa. Ei ainoana työkaluna, mutta yhtenä erittäin tarpeellisena.
Tuo viimeisin kirjoitukseni, lähinnä viinasta ja naisista, lienee tähänastisista teksteistäni ajatuksiltaan mustavalkoisimpia. Kirjoitusprosessi oli melkoisen pitkä ja työläs. Tekstiluonnos oli pitkän aikaa muhimassa, ja palasin sen pariin aina silloin tällöin syljeksimään tuntojani kirjalliseen muotoon. Ajattelin tällä kertaa ennemmin päästellä höyryjä kuin leikellä aiheet erilleen vain lakonisesti todettaviksi. Höyryjen päästelyn jälkeen palasi järki päähän, ja huomaankin nyt jo olevani tämän uuden kirjoituksen kimpussa ja aivan uudenlaista ajatusvirtaa täynnä! Suoltamani tekstisisältö nolotti minua monessa kohtaa, ja oikolukiessani sitä heräsi mielessäni toistuvasti ajatus turhaan valittavasta pienisieluisesta aikuisesta ihmisestä. Grow yourself some balls, dammit!
Vaan tuo nolotus lienee ihan terve reaktio. Koin tarvetta katsoa peiliin. Tuo kirjoitus toimi tuona hetkenä peilikuvanani, joka siis on se ilmenevä heijastus peiliin katsojasta. Sitä on tarvetta katsella, mutta sitä ei saa sekoittaa peiliin katsojaan itseensä. Heijastus harvoin kertoo kaikkea tosiolemuksesta. Peiliin katsomisen jälkeen täytyy muistaa vielä kertaalleen palata tutkimaan sitä hyypiötä, jonka kuvajainen siellä näkyy.
Tein pari täydentävää havaintoja, joista haluankin nyt oitis tulla riemusta ratkeillen lukijoilleni kertomaan.
FriendZoned 4 Life
Mainitsin yhdessä sivulauseessa että minulla on paljon naispuolisia kavereita ja ystäviä. Tai no, ystäviä ehkä vain yksi. Olen ollut aina tietoinen siitä, kuinka jotkut näistä kaveruuksista tai ystävyyksistä ovat syntyneet, mutta kuva ei ole aiemmin auennut minulle kokonaisuudessaan. Tästä irtosi kokonainen sivujuonne.
Friend Zoning on varmasti monille tuttu käsite. Poika kohtaa tytön ja ihastuu, tyttö antaa pakit mutta haluaa pysyä ystävinä. Varmasti tarkoittaen sitä, eikä tähän sapluunaan varmasti sisälly sellaisia ilkeitä aikeita millaisia niistä on helppo olla näkevinään pakit saatuaan. Anyway, seurauksena sitten epätasapainoinen ja vähintään toiselle osapuolelle epätyydyttävä "ystävyys". Ilmiö on melko klassinen; näen syitä muissa, kykenemättä ymmärtämään omaa osuuttani. Rehellisyyttä en ole pystynyt osoittamaan sen paremmin vastaosapuolille, kuin itsellenikään. Minua kohtaan on ehkä oltu rehellisiä, mutta pettymyksen nieleminen sellaisenaan tai pureskeltuna on ollut liian kova paikka. Helpompaa onkin siis ollut asian kiistäminen! Ystäväkortti kädessäni olen jatkanut alkuperäistä piirityssuunnitelmaani.
Minä olen tullut friendzonetetuksi noin miljoona kertaa elämässäni, ja näistä on seurannut milloinkin mitä ohimenevää viritystä, mutta harvoin mitään jämerärakenteista toveruutta. En koe tarpeelliseksi avautua tarinoista itsestään, mutta olen vastikään oivaltanut oman erehdykseni näissä tilanteissa.
Koska olen aina ollut mielestäni hieman liian emotionaalisesti kokeva ja toimiva ihminen, en ole kyennyt näkemään asioita täydessä mittavassa kokonaisuudessaan. Varsinkaan en ole pystynyt, halunnut tai edes yrittänyt empatisoida muita osallisia tämän näytelmän osissa. Minulla riittää myös luupäisyyttä hieman liikaa, jotta osaisin päästää tilanteista irti. Tällaisessa piirteessä on puolensa ja puolensa, mutta tarkastellaanpa nyt taas niitä kriittisiä ulottuvuuksia.
Tilanteessa, jossa olen saanut sulhasehdokkaana pakit mutta tullut hyväksytyksi ystävänä, en ole useimmin todella kuunnellut mitä minulle sanotaan. Olen varmasti ajatellut alitajuisesti että vielä minä sinut nujerran, et vaan ei vielä tiedä sitä itsekään. Jään siis hääräämään ympärille kaverina, jatkaen vaivihkaista piirittämisaikomustani, samalla kasvatellen turhia luulojani jättiläismäiseksi harhakuvitelmien kuplaksi. Harhakuvaa saatan ikävä kyllä tuottaa myös vastaosapuolelle, hänen ehkä luullessaan minua oikeasti mukavaksi ja hyväksi ystäväksi. Tätä on tapahtunut niin uusien tuttavuuksien kanssa, kuin myös viimeisimpiin ex-tyttöystäviin kohdistuneina manipulointiyrityksinä heti suhteen päättymisen jälkeen. Olen osannut pahimmillani olla melkoinen iilimato.
En halua nyt siis ottaa kantaa siihen onko friendzoning rukkastenantajalta julmaa vai ei, vaan mieluummin pohtia mitä "uhri" voi tehdä omaksi parhaakseen näissä tilanteissa.
Oma erehdykseni on siis ollut ehdottomasti näiden tilanteiden täysi kiistäminen ja sen myötä tarpeeton pitkittäminen. Tärkeintä ja terveintä tässä kohtaa olisi ollut kyetä uhmaamaan omia lyhytnäköisiä mielitekojaan, pyrkiä jopa irrottautumaan niistä hetkeksi kokonaan ja päästä näin tarkastelemaan omia mahdollisia vaihtoehtojaan kuin ulkopuolisen silmin. Katse eteenpäin ja koko laaja horistontti käyttöön! Mutta sen sijaan en ole pystynyt useimmiten ohjailemaan putkinäköistä todellisuuttani kohti vehreämpiä niittyjä. Luonne ei ole riittänyt. Universaalisti looginen toiminta ei ole ollut vaihtoehto. Se siis, että kun jokin tietynhetkinen toive ei toteudukaan, täytyy siirtyä katselemaan ja etsiskelemään jotain muuta. Päästää illuusioistaan irti. Toimia ainakin hetken aikaa jopa luontoaan vastaan.
Yksinkertaista, vaan ei helppoa. Mutta varmasti oikein. Varmasti olisin tämän haasteen ylitettyäni lopputulokseen tyytyväisempi, kuin niinä lukuisina kertoina kun lopullisen pisteen paikan on määrittänyt se pettymyksistä pahin: kun tapahtuu se vääjäämätön, että tuo ihastus löytääkin itselleen jonkun toisen. Jälleen uusi haaste tulevaisuutta simälläpitäen löydetty!
Pää selvenee, viina pysyy
Toinen aihe josta ääneen haihattelin, voitanee tulkita toiveeksi vähemmän alkoholiin keskittyvästä sosiaalisesta elämästä. Omalta osaltani olenkin siis huomattavasti vähentänytkin, ja ollut siihen tyytyväinen. Mielessäni on nyt pyörinyt jälleen itseeni kohdistuva kriittinen kysymys. Haluanko siis jotain kokonaan vaihtoehtoista elämäntapaa ja tekemistä, lakaisten vanhan maton alle? Tässä kohtaa on niin helppoa itseni tehdä se traagisin harha-askel, joka johtaisi ensin eksyksiin, sitten umpikujaan ja tämän jälkeen palauttaisi lähtöruutuun kyselemään taas samoja kysymyksiä.
Myönnän että alkuvaiheessa helposti kartoin juopottelutilanteita vanhojen kaverien kanssa, jotta saisin homman käyntiin paremmin. Hiljalleen aloin kokeilla, millaista on istua ryyppyringissä selvin päin ja millaisia havaintoja tekisin. Myönnän että välillä hiljaa toivoin jotain muuta kuin mitä tilanteet olivat, mutta muistutin itseäni jatkuvasti että minun on oltava se joka mukautuu muuttuneeseen tilanteeseen, ei heidän. Tiedostin tämän tosiasiana, enkä alkanutkaan sitä vastaan kapinoida. Vaan se ei ole ollut helppo tosiasia. Siihen ajatukseen en ole missään vaiheessa halunnut haksahtaa, että koko tämä "vanha" elämäntyyli olisi koko sisällöltään sellaista rikkaa joka täytyisi nyhtää kokonaan pois hävitettäväksi ja viedä pois silmistä. Minun olisi tarkastettava asennettani muita kohtaan. Miksi dokailuelämäntapa ei saisi heille olla juuri sitä mihin olla tyytyväinen?
Asia ei ole niin, että edes erityisesti haluaisin ulkoisten puitteiden juurikaan muuttuvan. Ainoastaan oman suhteeni niihin, sekä oma osallisuuteni. Tapani jakaa sitä ja osallistua siihen. En halua esittää hiljaista vaatimusta teille, rakkaat ystäväni ja kaverini, että alkaisitte tekemään yhtään mitään muuta kuin juuri sitä mitä haluatte tehdä. Olen melko omituinen tyyppi, ja juurikin tästä syystä myös kaverini ja ystävänikin ovat tavallisimmin aivan ainutlaatuisia tapauksia, joita en halua missään nimessä minnekään kadottaa. Sitä paitsi, pidän kavereistani ja ystävistäni myös heidän ollessaan juovuksissa. Pidän heistä aivan yhtä paljon, olivan he sitten missä kunnossa tahansa.
Voin vain myöntää intresseideni muuttuneen, ja koen velvollisuudekseni myös kertoa se avoimesti. Tähän en saa sisällyttää vaatimusta siitä, että teidän ulkopuolisten tarvitsisi muutosta myötäillä. Voitte halutessanne käydä sille jopa vastarintaan, mikäli koette sen aiheelliseksi. Sitävastoin, minä olen se jonka täytyy osata suhteuttaa tämä rakennettu sisäinen muutos osittain myös vanhoihin raameihin. Mukauttaa se niihin, sen sijaan että vain rakentaisin kokonaan uudet kulissit.
Kyseessä ei siis ole uuden talon rakennus, vaan vanhan ja hyvän mittava laajennus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti