Minulla on yksi suuri pahe, josta en oikein koskaan ole rohjennut saati sen kummemmin avautua, niin edes tehdä selvyyttä itselleni. Tämä pahe on krääsän kerääminen... Krääsää on nurkissani monenlaista, mutta haluan erityisesti ottaa tarkasteluun menneiden vuosien intohimoni: levyt, leffat, bändipaidat sekä nyttemmin kirjat.
Synty ja nousu
Nuoresta klopista asti olen ollut intohimoinen musiikkimies, ja näin ollen myös suuri äänilevyjen ystävä. Siinähän ei itsessään ole vielä mitään harmillista, mutta levyjen ostelu perversoitui minulla jo hyvin varhaisessa vaiheessa niiden hamstraamiseksi. Musiikki oli edelleen kiva juttu, mutta pahemmaksi pakkomielteeksi tuntui ärtyvän harvinaisten levyjen haaliminen ja pakkomielteinen kokoelman kartuttaminen. Jos innostuin jostain, mistä tahansa bändistä tai artistista, oli tuolta esittäjältä saatava kaikki mahdollinen julkaistu materiaali mitä olemassa oli. Pienen huoneeni hyllyyn alkoi vaivihkaa siis ilmestyä eri kokoista, väristä, joskus muotoistakin vinyyli- ja CD-levyä. No, mikäs siinä jos ne levyt yhteen hyllyyn kuitenkin mahtuvat. Samassa huoneessa kuitenkin vielä mahtui myös nukkumaan, ja sinne mahtui myös kirjoituspöytä, jota kuitenkin hyvin vähän osoitettuun tarkoitukseensa koskaan käytettiin. Oli mukavaa omistaa vaikuttavan kokoinen musiikkikirjasto, ja etenkin oli mukavaa ettei levyjä tarvinnut valikoiman niukkuudesta johtuen puhkikuunnella. Mutta oli jo selvää, ettei niitä nyt suinkaan pelkästään kuuntelemisen takia hankittu!
Siinäkään ei siis vielä mitään, mutta jossain kohtaa tunnuin hukkaavan harkintakykyni lähes täysin ja ryhdyin vaivihkaa sitten myös ostelemaan paitsi levyjä joista itse pidin, myös niitä mistä kaverit pitivät. Ja koska olen musiikkigenrejen suhteen ollut aina suht kaikkiruokainen, sai hamstrattavien levyjen sisältämä musiikillinen tyylilaji olla oikeastaan mitä vain. Halusin tehdä vaikutuksen! Laadulla ei oikeastaan niin paljoa väliä, kuin sillä että joskus onnistuin esim. saamaan huokeaan hintaan jotain erityisen harvinaista tai muuten vaan muka mielenkiintoista. Ajattelin, että nyt ne on kateellisia minulle! Sellaisesta sai aina sulan hattuun. Tai siis kuvittelin saavani. Ei se tietenkään ketään oikeasti kiinnostanut. No tätä kuitenkin jatkui pikkuhiljaa, ja vuodesta toiseen CD-pinot ja vinyylirivit sen kuin moninkertaistuivat moninkertaistumistaan...
No, sitten aloin kiinnostua myös elokuvista. DVD formaatti oli tässä vaiheessa jo lyönyt itsensä läpi ihan toden teolla, ja melkein mikä tahansa leffa oli liki satavarmasti DVD:nä jo julkaistu, ja jostain saatavilla. Mainittakoon, että tämä villitys oli kuitenkin musiikkilevytysjulkaisujen kahmimista huomattavasti maltillisempi, mutta suinkaan ei leffojenkaan hyllyyn kerryttämisen kanssa aina järki päätä pakottanut. Erityiseksi intohimokseni muodostui tietyt hieman marginaalisemmat leffagenret, ja täytyy sanoa että tuota osuutta elokuvakokoelmissani arvostan edelleen ja pidän sitä ns. omana juttunani ja siksi rakkaana. Mutta sitten taas sieltä toisesta äärilaidasta kun leffahyllyni valikoimaa tarkastellaan, sisältää DVD-kaappini myös ns. aivan käsittämätöntä ja suorastaan täysin jäätävää paskaa. Tämä seurauksena siitä erään elämänvaiheeni hauskutuksesta, että erään kaverini kanssa tuohon aikaan usein rynnättiin aikamme ratoksi Anttilaan kopeloimaan läpi alelaareja ja pinoamaan ostoskoriin kaikennäköistä skeidaa mikä millään tapaa vaikutti, no... hyvältä tai huonolta. Se oli typeryyttä typeryyden tähden, ja siksi hulvatonta aktiviteettia! Lajityyppeinä tavallisimmin kehno kauhu tai vielä kehnommat komediat, eikä ostopäätöksen määrittävää rimaa todellakaan pidetty edes nilkankorkeudella. Rimaa ei itse asiassa ollut käytössä ollenkaan! Kunhan leffat olivat halpoja jotta isolla rahalla saisi mahdollisimman paljon enemmän!
No mutta, entäpä bändipaidat sitten? Niitäkin nimittäin löytyy, ja on parhaimmillaan löytynyt varmasti satoja kappaleita. Tämä lumpun kerääminen on käynnistynyt ehkä kaikista salakavalimmin, sillä bändipaitoja kun saa usein ostettua samoista puljuista kuin levyjäkin, joten niitä sitten helposti sujahteli pienenä boonuksena mukaan levytilausten oheen. Ja onhan ne parhaimmillaan aika reteen näköisiä. Bändipaitojen kanssa sitten taas toisaalta olen onnistunut olemaan tässä kaikessa keräilyvimmassani ehkä jopa kuitenkin kaikkein maltillisin? Suurin osa ostelemistani paidoista kun kuitenkin myös kuvasti minua jollain astetta syvällisemmälläkin tasolla kuin vain pelkkä fanittamisen osoittaminen. Paidassa olevan bändin imagon tai viestin tuli siis edes jossain määrin olla yhteydessä omaan maailmankuvaani ja arvomaailmaani. Useimmiten, mutta ei toki ihan aina.
Viimeisimpänä villityksenäni ovat kirjat. Kirjat itse asiassa ovat syrjäyttäneet aika komeasti kaikki aiemmin mainitut keräilynkohteet, jopa siinä määrin että tätä nykyä priorisoin tärkeät kirjat jopa tärkeiden levyjen edelle. Kirjoista olen myös valmiimpi maksamaan välillä huikeitakin summia. Tästä viimeisimmästä villityksestäni minulle tosin ei vielä ole kertyny hiipumis-, saati katumavaiheen kokemusta, joten koko tämä hamstraamisen saaga on vielä tältä osaltaan keskeneräinen. Tarina on siis meneillään, muttei suinkaan vielä päättynyt. Melko pahalta kuitenkin näyttäisi, sillä hankin kirjoja huomattavasti kiivaampaa tahtia kuin mitä saan niitä luetuksi. Järkitoiminnalta tämäkään tuskin varsinaisesti kuulostaa?
Tuho
Mutta kuitenkin, jossain kohtaa kyllästyin olemaan ahdistunut siitä että pitää olla kaikkea. Lopetin suht' radikaalistikin ja kertarysäyksellä muistaakseni n. 3-4 vuotta sitten levyjen yltiöpäisen hamstraamisen ja kokoelman kerryttämisen. Itse asiassa kyllästyin isolta osin myös koko musiikkiskenen seuraamiseen. Ikävä tosiasiahan kun kuitenkin on se, että vaikka maailma on jo väärällään hyviä levyjä, sellaisia julkaistaan myös jatkuvalla syötöllä lisää. Potentiaalisesti kovia uutukaisia ilmestyy kun sieniä sateella ja vanhoista kiven alta kaivetuista klassikoistakin kun pukkaa hetki sen aika pihalle mitä päheämpää uutta vinyylipainosta. Ja myös jälleen etenkin, jos ostelee levyjä kavereiden suositusten perusteella, saa pidettyä itsensä varmasti kiireellisenä jotta pysyisi asioista kärryillä. Tai jos ostelee levyjä täysin sattumanvaraisesti, yrittäen tällä tavoin tehdä omia uusia "löytöjä", laajentaa reviiriään. Enkä edes ala siitä stressistä avautumaan, mikä koituu kun on pakko kiireellä ostaa äkkiä joku kiehtova uutukainen heti sen ilmestyttyä - vain siksi koska se on niin pieneen painokseen rajoitettu että se tulee ehkä hetkessä olemaan loppuunmyyty. Ja niin edelleen...
Lopputuloksena(?) kaikelle tälle koitui se että vaikka puolisentoista vuotta sitten muutinkin yksiöstä kaksioon, ei asunnossa siltikään tunnu nurkat riittävän kaikelle tälle roinalle. Levyjä ehti siunaantua vuosien mittaan hieman kolmattatuhatta, leffoja muutama sata, ja päälle vielä suuri röykkiö bändipaitoja joiden määrästä minulla ei ole edes tarkkaa tietoa, mutta jota en nyt niin välittäisi edes alkaa arvailemaan.
Myrskyn jälkeen
Pienenä lohdutuksena tietty se, että harvinaisista levyistä saa eteenpäin myytynä ihan hyvin massia, sekä niitä vähemmän arvokkaitakin tapauksia saa ihan mukavalla volyymillä menemään poispäin. Kaikista toivottomimpia CD:itä kutsunee pian kaatopaikka, mutta sitävastoin vinyyliformaatin tehtyä uutta nousua, on monet toivottomina tapauksinakin pitämäni yksilöt mieluisaksi yllätyksekseni löytäneet hiljalleen uusia koteja. Ja etenkin paitapinot ovat huvenneet todella mukavasti, kun vain kerran viitsi viikata röykkiön selvitellyiksi pinoiksi ja raaski laittaa huokeahkoilla hinnoilla nettiin myyntiin. Parastahan tässä kaikessa on se, että näillä ylimääräisillä pikku sivutienesteillä sain tässäkin kuussa katastrofin partaalla hetkellisesti horjuneen rahatilanteeni elvytettyä ilman että tarvitsi ottaa mistään vippiä.
Tokihan levyjä tulee osteltua edelleen, mutta nykyään jo niin harvoin että uusiin levyhankintoihin on tullut takaisin se jo kerran kadotettu hohto, jonka ehdin pitkäksi aikaa unohtaa. Nykymeininki on, että uusi levyhankinta tavallisesti jytääkin sitten stereoissa päivä-, tai jopa viikkokausia sen sijaan että sen tuuppaisi vaan kertakuuntelun jälkeen tai lainkaan kuuntelematta hyllyyn rivinjatkoksi. Paradoksaalisesti ajattelen silti edelleen, ettei hyviä levyjä ole koskaan liikaa. Ja sitäpaitsi, myös nyt kun on tahti rauhottunut, sitä ehtii myös löytää kokoelmistaan paljon sellaisia helmiä jotka ovat kerran jääneet kaiken sen hirveän hamstrausjylläkän takia alle ansaitsemansa huomion.
Uusien bändipaitojen ostelun olen sen sijaan lopettanut kokonaan, sillä niissä en näe enää yhtään mitään oikeasti oleellista. Ne ovat pelkkää fanikrääsää, ja krääsää en fanittamiseni merkiksi tarvitse.
Turhan krääsän arvo
Jäin hetkeksi mietiskelemään näiden poismyymieni levyjen rahallista arvoa, ja tuota rahamäärää suhteutettuna tähän hetkeen. On ehkä totta että euromäärällisesti olen jäänyt hyvin selkeästi tappiolle, myydessäni levyjä kuitenkin pois tavallisimmin reilusti alle ostohinnan. Mutta tätä holtittominta ostosteluahan minä harrastin aikoina, kun minä vielä tienasin huomattavasti enemmän kuin tarvitsin. Ennen autoa ja asuntolainaa siis, näin suomeksi.
Muutaman vuoden takaisella levyihin työnnetyllä parilla satasella oli varmasti minulle vähemmän merkitystä silloin, kuin mitä niistä samoista levyistä saadulla yhdellä satasella voisi sen sijaan olla nyt myydessäni ne vuorostaan eteenpäin. Saatan jopa kipeästi tarvita tuota satasta johonkin oikeaan tarpeeseen tai odottamattomaan menoon. Ei siis ole lainkaan oleellista, jäänkö kaupoissa numerollisesti plussalle vai miinukselle. Jos saan myymällä pois jotain tarpeetonta pelastettua nahkani, pääsee tuo turha krääsä näyttäytymään minulle aivan uudenlaisessa yllättävässä valossa. Sellaisessa, jota minä osaan pitää hyvin suuressa arvossa. Ja tämä arvo on aivan jotain muuta kuin rahallista - euromäärällisessä mielessä.
Paskat levyt ja turhat bändipaidat eivät siis suinkaan ole täysin arvottomia edes minulle, sillä ne saattavat silloin tällöin oikoa taloustilanteeni mahdolliset äkilliset notkahtelut, jotka kuitenkin kuuluvat elämään. Ja jos vieläpä saan lisää asuintilaa nurkkiin samaan syssyyn kuin laskut maksettua, niin en voi mitenkään kokea jääväni tällaisissa kaupoissa tappiolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti